perjantai, 9. tammikuu 2015

20.12.2014

20.12.2014

Hiljaa astelemme koti pirtistä ulos
satelee lunta hiljakselleen
Ajatukset on Kiimingin kirkolla
jossa siunataan viimeiseen lepoon
hyvin rakas ihminen.
Sinulla veljeni ja lapset on kanssa
ajatusta monta rakasta puolisoa, äitistä,
joka on teitä rakkaudella kasvattanut
pitkän päivä työn loppuun päässyt.
Sinä Matti - veljeni saatat puolisoa
viimeiselle matkalle kohti kirkko maata.
Puolisosi siunaava Pappi-veli puhui
kauniisti ja lohduttavasta Teille Matti,
lapset meille läheiset ja ystävät jotka
olimme tullet saattamaan rakasta viimeiseen
lepoon, jossa on ikijoulu, ei ole kipuja,
ei murheita vaan iäinen lepo ja rauha.
Nyt olet muistaneet te läheisimmät
ja me kaikki, kuin ihan on Puolison, äitinne,
ihan levätä Herran kansan sapatin levossa ja
kerran kun viimeinen pasuuna soi
saa Hänkin niin kuin mekin päästä ikuisiin
seuroihin josta ei koskaan tarvitse tulla tänne
murheitten maahan. Vaan saamme laulaa
iäistä kiitosta Herralle.
Vaan nyt sun harppusi iäti soi
liki Jumalan istuimen.
Tämä Uusi Vuosi tuokoon lohdutuksen ja
suureen eron ikävään rakkaan ihmisen lähdöstä
kaikille meille läheiset.

maanantai, 7. heinäkuu 2014

Kesäinen viikonloppu

P4030139-normal.jpg

Kesänen viikonloppu

Kesänen Lappajärvi
perjantaina alkoi solua,
kohti Kyröniemeä
auto auton jälkeen, miksi
siellä vietettiin juhlaa korvessa.

Opisto vuosi kurssi 1970 - 71
oli kokoontumassa viettämään
yhteistä viikon loppua ja
muistelemaan opistovuottamme.

Olimme saapuneet isolla
porukalla kauniiseen Kyröniemen
leirikeskukseen. Odottavalla mielellä
ketä saapuu yhteiseen hetkeen.

Ilo täytti sydämet
saimme huomata kuin monta
meitä vielä kaipasi yhteistä hetkeä
jossa saimme olla muistojen kanssa.

Kokoonnuimme ennen kaikkea
Jumalan sana ääreen virkistäytymää
jokainen monien koettelemusten
keskeltä, ja muistamaan mitä varten
opisto vuosi meille oli suotu 44v. sitten.

Tärkeintä oli uskomisen ilo
opiskelimme kuka mitäkin.
Omaa elämää varten jota
olemme saaneet kulkea.

Leirikeskus oli täydessä
kesäisessä vihreydessä.
Evankeliumin lohdutuksen saimme
päivämme päättää iloita yhdessä olosta

Linnun lauluun saimme
aamulla herätä joka
kuului aukinaisesta ikkunasta
joka toi mieleen ilon yhdessä olosta.

Lopuksi sunnuntaina saimme
polvistua Herran pöytään
samaan heikolle uskolle vahvistusta
että jaksaisimme hetken eteen päin

Kiitos Martille, Ramille, Kalle
siitä että jaksoitte tehdä työtä
tämän viikon lopun hyväksi.
Taivaan Isä rakkautenne palkitkoon.

Kiitos kaikille opisto ystäville!

maanantai, 16. kesäkuu 2014

Viisisataa

xlarge-img_6018%5B1%5D-normal.jpg

Mummon ja vaarin pöydän alla
on nyt viisisataa varvasta
viimeiset kymmenen varvasta
ilmestyi lauantaina puolelta päivin.

Äiti, isä siskot, ja veli oli hyvin onnellisia
 ja pienet katsoi ihmeisään,
aivan pientä "nyyttiä" ihanaa.
Liikkui sormet, aukesi silmät,
on aivan oikea vauva.

Isä Taivaan tiesi
syntymän, tänne kesäisen
taivaan alle, josta saamme
kaikki iloita ja riemuita.

Mummon ja vaari sydän
iloitsee tästä kauniista tapahtumasta.
Siunaa perhettä rakkaitten.
Lapsi on lahja Taivaasta.

tiistai, 18. helmikuu 2014

Aakan ystävälle

                                                                                  Rakas ystäväni
On helmikuinen ilta täällä
minä muistan ystävää
jonka olen saanut vierelleni
ja kumppaniksi matkalleni.
 
Tää kaikki oli johdatuta Isän Taivaan
et vierelläni on saattomies
tähän vaivaan moneen
ja raskaaseen matkaan. 
 
Me saimme olla yhdessä
jossa saimme tutusta
aivan sydän juuria myöten.
Kiitosta nyt laulelen täällä.
 
Olen monta iltaa yksin
siellä jossain kaivannut
ja rukoillut, tuo ystävä
tännekin, jossa olen yksin.
 
Koti konnut kutsui meitä
puoliso ja lapset ikävöi
meitä, vierelle kulkemaan.
Meitä tarvitaan vielä siellä.
 
Emme kuitenkaan hyvästejä
ikuisesti siellä jättäneet,
saamme yhdessä vielä
sitä kanteleen soittoa kuulla.
 
Jos ei kanteleemme
soikaan täällä päällä maan,
niin soi kerran siellä rakkaitten
luona Taivahan salissa.
 
Ei siellä murhe ja risti enää
meidän ruumistamme paina,
vaan saamme entisten pyhäin,
kanssa kiitosta laulaa aina.
 
Tälläisiä terveisiä Siikajoelta
saapukoon sinulle ystäväni
rakkain sinne maisemiin missä olet,
jossa saat rakkaittesi kanssa matkata.
 
Oli ajatuksia tällaisa jotka
haluan sinulle laittaa.
Muista esirukouksin minua
et kerran Taivaan saavutan.
 
Hyvää yötä,

perjantai, 14. helmikuu 2014

Isoäiti

 

Vanhaäiti

Isoäidin osa on muista,

lasten laulut, itkut ja naurut,

 eläinten äänet, satujen salat,

 menneet surut ja ilot,

 elävät ja kuolleet sukujen luvut

 ja millaista oli olla lapsi.

 

 Isoäidin täytyy osata

 kontata, kengännauhat solmia,

 pitää kädestä, ääniä matkia,

 kuunnella sydämellään,

 viedä vastuullaan rajoille

 ja olla aikuisena lapsen kaltainen.

 

 Isoäidin tärkeä osa

 on vain olla läsnä sylinä,

 rakkauden muistina,

 tehdä sydämeen polkuja,

 jotka jatkuvat uusiin sydämiin

 ja virtaavat pienistä puroista suuriksi.

 

Se on ikuinen lahjamatka,

 Isoäidin osan saa lahjaksi.

 

rojola%20117-normal.jpg