Näinä päivinä on ajatukset olleet muistoissa,
neljäkymmentä vuotta sitten,
jolloin puolison kanssa alkoi yhteinen matkamme.
Onnekas on sydän,
jonne kultainen,siivekäs siemen,
rakkaus
laulaen lensi.
Niin pyyvät nämä kolme:
usko,toivo ja rakkaus,
mutta suurin niistä on rakkaus
(kor. 13.13)
Tehdä työtä rakkaudessa
on kutoa kangasta langoista
jotka lähtevät omasta sydämestä
aivan kuin rakastamasi tulisi pukemaan siihen.
Hiljaa maasta kukka nousee
hiljaa syntyy rakkaus
hiljaa lähestyy sielun valtaa,
hiljaa niin kuin kuiskaus
hiljaa onni rintan saapuu
hiljaa siellä majailee.
Rakkas, kiitos sinulle
vuosista näistä,
pitkä matka jo on
kuljettu häistä.
On matkalla sattunut kaikenmoista
vaan kumppnia en ottais toista.
Elämä käy kuin korkeammaksi
millon ihmisen lasta kaksi
käsi kädessä toistaan tukien
katseesta toinen toistaan lukien,
leikkavat sitovat lyhteen yhteen.
Istun kodin portailla
kiitos nousee rinnastain
kysyn -näin miks´
rakkaan me kodin saimme.
Mikään tie ei ole
liian pikä
kun rakkain kulkee rinnalla.
Ymmärtäväinen ystävä
on kuin aurniko jonka lämmittävät säteet
ulottuvat syämmeen asti.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.