Näinä päivinä on ajatukset olleet muistoissa,

neljäkymmentä vuotta sitten,

jolloin puolison kanssa alkoi yhteinen matkamme.

 

Onnekas on sydän,

jonne kultainen,siivekäs siemen,

rakkaus

laulaen lensi.

 

Niin pyyvät nämä kolme:

usko,toivo ja rakkaus,

mutta suurin niistä on rakkaus

(kor. 13.13)

 

Tehdä työtä rakkaudessa

on  kutoa kangasta langoista

jotka lähtevät omasta sydämestä

aivan kuin rakastamasi tulisi pukemaan siihen.

 

 

Hiljaa maasta kukka nousee

hiljaa syntyy rakkaus

hiljaa lähestyy sielun valtaa,

hiljaa niin kuin kuiskaus

hiljaa onni rintan saapuu

hiljaa siellä majailee.

 

 

Rakkas, kiitos sinulle

vuosista näistä,

pitkä matka jo on

kuljettu häistä.

On matkalla sattunut kaikenmoista

vaan kumppnia en ottais toista.

 

 

Elämä käy kuin  korkeammaksi

millon ihmisen lasta kaksi

käsi kädessä toistaan tukien

katseesta toinen toistaan lukien,

leikkavat sitovat lyhteen yhteen.

 

 

Istun kodin portailla

kiitos nousee rinnastain

kysyn -näin miks´

rakkaan me kodin saimme.

 

 

Mikään tie ei ole

liian pikä

kun rakkain kulkee rinnalla.

 

Ymmärtäväinen ystävä

on kuin aurniko jonka lämmittävät säteet

ulottuvat syämmeen asti.

 

Ihanaa huommenna saan oman koneen

ja kaikki kuvat oli tallessa...:)